KP-ServicePartner Oy on allekirjoittanut betonielementtejä rakennusteollisuuteen valmistavan Consolis Parman kanssa kokonaiskunnossapidon jatkosopimuksen koskien Haukiputaan ja Korvenkylän tehtaita. Sopimus kattaa molempien tehtaiden niin mekaanisen-, sähkö- ja automaatiokunnossapidon kuin kiinteistöjen sekä nostureiden huolto- ja tarkastuspalvelut.

Sopimuksen pituus on kolme plus kaksi vuotta, joka käytännössä tarkoittaa sitä, että kolmen vuoden jälkeen niin halutessaan, osapuolet voivat jatkaa sopimusta samoilla ehdoilla vielä kaksi vuotta.

Viime kesänä tuli yhteistyön aloittamisesta kymmenen vuotta. Vuosikymmenen aikana on hyvin avoimin kortein ja pitkäjänteisesti työskennelty yhdessä tehtaiden tuotantolaitteiston ennakoivan kunnossapidon, elinkaaren hallinnan ja tiedolla johtamisen eteen.

− Kokonaisvaltainen palvelu sekä sen laatu ja laajuus olivat sopimuksen uusimisen taustalla ratkaisevana tekijänä. Lisäksi olemme yhdessä tehneet paljon töitä turvallisemman työpaikan eteen, toteaa Consolis Parman tekninen päällikkö Arttu Kuusisto.

Tavoitteenamme jatkosopimuksella on kehittää toimintaa entisestään.

− Olemme hyvin iloisia ja tyytyväisiä siihen, että jo vuosikymmenen jatkunut sopimus sai jatkoa. Se on merkki siitä, että työpanokseemme ollaan asiakkaan puolelta tyytyväisiä ja yhteistyömme on hedelmällistä, toteaa kokonaiskunnossapidon liiketoimintajohtaja Mika Ekholm.


Parma Oy on Suomen suurin betonielementtien valmistaja. Se on rakentamisen ammattilaisten läheinen kumppani ja pientalorakentajien luotettava elementtitoimittaja. Parma keskittyy tarjoamaan ratkaisuja ja tuotteita sellaisiin rakennushankkeisiin, joissa se on kiistattomasti toimialan ykkösiä. Parma on osa kansainvälistä Consolis-konsernia työllistäen yli 650 henkilöä.

KP-ServicePartner Oy toimii maahantuojana teollisuus- ja siltanostureille (ABUS) sekä erikois- ja prosessinostureille (Stahl) lisävarusteet mukaan lukien. Lisäksi tarjonnasta löytyvät joustavasti myös kaikkien nosturivalmistajien elinkaari- ja huoltopalvelut, nosturitarkastukset sekä rakennusteollisuuden tuotantolaitosten kunnossapito. KP-ServicePartner Oy on vuonna 2003 perustettu suomalainen perheyhtiö, joka toimii Suomessa 14 paikkakunnalla työllistäen noin 100 alan ammattilaista.


Lisätiedot

Arttu Kuusisto, tekninen päällikkö, Consolis Parma, puh. 0400 484 480
Mika Ekholm, liiketoimintajohtaja, KP-ServicePartner Oy, puh. 044 7622 520


Lue lisää yhteistyöstämme 

Yhteistyötä Consolis Parman kanssa jo 10 vuotta